Energiakentän häiriöt ja niiden korjaaminen
Energiakentän puhdistus
(Clearing, Spirit release)
Henkiparantaminen on maapallon vanhin ja yleisin hoitomuoto. Työssä sulautuvat yhdeksi vanhan ja uuden ajan tietotaito. Parantajan työn runkona on ajatus sielun kuolemattomuudesta. Mediaaliset kyvyt omaava parantaja pystyy luomaan yhteyden toisessa ulottuvuudessa oleviin henkiin.
Kaikki fyysisen kehonsa jättäneet eivät löydä tietä valoon, vaan jotkut jäävät harhailemaan meidän maailmaamme aiheuttaen häiriötä niin mielen kuin kehonkin tasolla. Energiakentän puhdistaminen on sielun vapautusta ja sen ohjaamista valoon.
Ihmisen kentässä loisivat henkienergiat voivat aiheuttaa isännässään ahdistusta, pakkomielteitä ja aggressioita, masennusta ja väsymystä, hän muuttuu yllättäen hyvin vieraaksi, joskus myös ulkoisesti. Tämän muutoksen, mikä voi olla hetkellinen esim. humalatilassa, huomaa mm. ihmisen silmistä.
Nämä henkienergiat tuovat mukanaan koko oman informaationsa luonteenpiirteitä, tunnetiloja ja sairauksien aiheuttamia oireita myöten. Ne pesiytyvät isännissään kaikkein heikoimpaan kohtaan, luovat rappeuttavan stressitilan ja lisäävät näin ongelmien taakkaa.
Koulutetun, asiansa osaavan ja kykenevän parantajan tekemää energiakentän puhdistusta voi tarvittaessa tehdä kaikille vauvasta vaariin. Joskus myös eläimillä on kentässään häiritseviä energioita ja traumoja. Jokainen meistä on kuullut puhuttavan kummituksista, tiloissa levottomasti liikkuvista hengistä ja myös heidät voi tilan energiakentän puhdistamisella saattaa pois maan piiristä. Alaikäiset hoidetaan pääsääntöisesti kaukohoidolla eikä lapsen tarvitse edes tietää, että häntä hoidetaan. Mitään pehmeämpää ja vaarattomampaa hoitomuotoa tuskin löytyy. Hoitotulokset ovat kauttaaltaan erittäin hyviä.
Hoidossa on kyse kaaoksen muuttumisesta järjestykseksi, epätasapainon tasapainoksi. Hoitava energia virtaa hoitajan ja hoidettavan välillä pienellä aikaviiveellä ja läpäisee kaikki tunnetut esteet ja toimii satojen kilometrien päähän. Se ei ole sidoksissa aikaan eikä paikkaan ja tämä mahdollistaa kaukoparannuksen.
Varmaa on kuitenkin, etteivät kaikki ihmispoloa kiusaavat vaivat ole mystisen henkimaailman aiheuttamia. Varmaa myös se, että paranemisen mahdollisuudet hoidon jälkeen ovat aivan toiset, käytettiin mitä muita perushoitomuotoja tahansa. Tasapainoinen energiakenttä on terveen ihmisen luonnollinen olotila ja häiriöt tunnistetaan oireina, kiputiloina, ”sairauksina”.
Paraneminen on itsesäätelyä ja hoito antaa sysäyksen ja mahdollisuuden tälle prosessille. Jos apua hakeva käsittää energiahoidon samaksi kuin lääkkeiden ottamisen, voi siitä tulla suuri pettymys, sillä sairaus viestii myös muutoksen välttämättömyydestä. Se ei koskaan voi olla oikotie, eikä parantaja voi ottaa kantaakseen ja tehtäväkseen sitä, mistä itse olemme vastuussa.
Hoito sopii kaikenikäisille ja se voi myös avata paranemisen tien silloin, kun sairauden syytä ei lääketieteellisesti voida saada selville tai kun mitkään lääkkeet eivät tuo helpotusta.
Energiakentän puhdistaminen ei korvaa lääkärillä käymistä tai muuta tarvittavaa hoitoa. Energiakentän puhdistuksessa hoidetaan energiakentän ongelmia ja niiden aiheuttamia oireita.