Pienet pojat ja vastavoima

Häiriö

Jonkin aikaa sitten havahduin ilmiöön, joka koskee pieniä, todella valovoimaisia, nuoresta iästään huolimatta itsessään viisaita poikia, ikä n. 4 –13 vuotta. Sama on koskenut muutamia tyttöjäkin, mutta kyseessä ovat pääosinpojat.

Häiriö muistuttaa kohtausta, sillä se ryöpsähtää päälle yllättäen ja muuttaa käytöksen hyvin aggressiiviseksi. Lapsi käy päälle, myös vanhempien ja sisarusten, leikkitovereista puhumattakaan. Minkäänlaista myötätuntoa hän ei kohtauksen ollessa päällä tunne, sen mentyä ohi, kylläkin. Lapsen puhe voi muuttua hyvin karkeaksi, hän tiuskii ja solvaa. Ääni voi muuttua vieraaksi samoin ulkonäkö,
varsinkin silmät ja koko olemus jopa niin, etteivät vanhemmat ole tuntea lastaan samaksi. Tilanne rauhoittuu yhtä yllättäen kuin se on alkanutkin, mutta pamahtaa taas päälle jostakin pikkujutusta, esim. katseesta tai muuten vaan.

Jotain muuta

Nämä purkaukset eivät liity uhmaikään tai heräävään hormonihyrrään. Ne eivät liioin liity sosiaalisesti
ongelmalliseen taustaan, ylivilkkauteen tai muuhun vastaavaan, tämä on jotakin muuta. Kyseessä ei liioin ole raivoaminen johon törmää silloin, kun lapsi on tietokonepelien ja muun teknologian koukuttama ja univajeen stressaama. Ja osaahan lapsi raivoamalla myös kiristää saadakseen haluamansa.

Joitakin yhtymäkohtia voi olla koulukiusaamiseen siinä, että kiusauksen kohde matkii kiusaajan käytöstä. Mutta tämäkään ei ole aivan samaa kuin kuvaamani ”häiriö”, se on jotakin muuta vaikka selkeätä rajaa ei tässäkään voi vetää.

Hoito

Kyseessä oleva häiriö ei liity yllä mainittuihin siksi, että sitä on varsin helppo hoitaa energialla. Mitä nuoremmasta lapsesta on kyse, sitä välittömämpi muutos on. Lapset eivät koskaan tiedä, että heitä hoidetaan, mutta vanhemmat kertovat palautteessa, että käytös on muuttunut jopa leikin aikana
niin, että ulkopuolisetkin ovat sen huomanneet. Olen myös saanut viestejä joissa äidit kiittävät siitä, että ovat saaneet lapsensa takaisin. Nuoren törkeästi lyttyyn haukkuma äiti saa yllättäen kuulla, että hän on kaikkein rakkain ja että hän on maailman paras äiti ja kotitöissä autetaan pyytämättä. Muutos
hyvään on todella hämmästyttävä, myös hoitajalle ja etenkin siinä, että häiriöt pysyvät myös poissa. Hyvin harvoissa tapauksissa on jouduttu hoitamaan uudelleen muutaman viikon, tai kuukauden kuluttua.

Tämä välitön muutos kertoo juuri siitä, ettei kyseessä ole mikään tavanomaisiin käytöshäiriöihin liittyvä tekijä, sillä ne tarvitsevat myös virallisen terveydenhuollon tuen.

Mitä tämä on, mistä se tulee ja miksi?

Monivuotisen hoitokokemuksen rohkaisemana uskallan myöntää, etten tiedä.
Tässä ei ole kyseessä mikään tavanomaiseen energiakentän puhdistamiseen liittyvä tekijä joista näillä sivuilla kerrotaan, tämä on ”vain” energiaa, jonka tarkoitus on ilmeisestikin mitätöidä hyvän elämänalun mahdollisuudet ja siksi olenkin ristinyt sen ”vastavoimaksi”.

Mikä tai kuka tämän aiheuttaa sitäkään en tiedä, mutta se on ilmeisen valikoivaa ja siis älykästä, sillä onhan pakko kysyä: miksi juuri pienet pojat?
Ehkä energialla hoitaminen tehoaa tähän vastavoimaan tehokkaasti siksi, että se on tasapainottavaa ja puhdasta.

Vaikuttaako maapallon värähtelytaajuuden nousu, magneettikenttien myrskyt yhdessä lisääntyvän teknologian ja tekoälyn kanssa jotakin tähän valitettavaan ilmiöön, sitäkään en tiedä, vielä, mutta etsintä jatkuu.

Vanhempia, joiden lapsi oireilee kuvatulla tavalla, kehotan ottamaan yhteyttä johonkin näillä sivuilla olevaan parantajaan. Teemme kaikki samaa työtä, olemme kaikki samalla linjalla.

Yhdessä löydämme ja toteutamme hyvyyden ja kauneuden.














.